Lauantaina
aamupäivällä yleisö pääsi spray-maalaamaan graffiti-animaatiotyöpajassa
kirjaston eteen pystytetylle
irtoseinälle ja maalauksen muodostumisesta kuvattiin animaatio. Pajaan
osallistui yli 20 lasta, nuorta ja aikuista ja maalauksen kehittymistä usean
tunnin aikana oli hienoa seurata. Valmis animaatio esitettiin sunnuntain
ohjelman alkukuvana.
Työpajan
vetäjä Juho Hellsten Helsingin kuvataidekoululta
esittelee maalaajille
animaation syntyä.
Kuva
kuvalta, tilanne tilanteelta.
Valmis työpajasta
syntynyt animaatio katsottavissa tästä!
Lauantaina iltapäivällä
elokuvateatteriksi muutetussa Roihuvuoren kirjastossa koettiin festivaalin
päänäytös eli 33 roihuvuorelaisten lasten ja nuorten tekemää upeaa animaatiota.
Töissä oli käytetty mm. muovailuvahaa, legoja, liitutaululle piirtämistä ja
leikkidinosauruksia. Kestot vaihtelivat 11 sekunnista neljään minuuttiin ja
tekijät olivat 3-15-vuotiaita. Yli 160-henkinen yleisö taputti innokkaasti
kaikille töille. Päänäytöksen päätteeksi
RoihuKinon jury jakoi kaikille osallistuneille kunniadiplomit yksilöllisen
kunniamaininnan kera.
Katsomosta kuuluneesta
hihkunnasta saattoi myös päätellä että
ensi vuonna animaatioita on tarjolla
vieläkin enemmän.
Kuva: Marjo Von Bell
Päänäytöksen aikana kirjasto täyttyi katsojista.
Kuva: Johanna Aydemir
Kuva: Jussi Lahti
Kuva: Marjo Von Bell
Päänäytöksen aikana kirjasto täyttyi katsojista.
Kuva: Johanna Aydemir
Kuva: Jussi Lahti
Kunniakirjat
niille ketkä sen ansaitsevat eli kaikki upeat animaatiotaiteilijamme!
Kuva: Marjo Von Bell
Kuva:
Marjo Von Bell
Lauantain
päätökseksi katsottiin vierailuesityksenä Tampereen Raholan koulun 2.
luokkalaisten animaatio ”Jyrsijäjuttu”, joka on palkittu Baltian maiden ja Pohjoismaiden
Kids for Kids –kilpailun parhaana elokuvana 2009. Elokuvassa eläinten
kielipoliittinen taistelu saa käänteen linnun muistuttaessa heille erään
tosiseikan.
Sunnuntaina
esitettiin japanilaisen animaatiomestarin Hayao Miyazakin kaksi merkkiteosta, Naapurini Totoro
(1998) sekä Prinsessa Mononoke (1997) ja niiden välissä roihuvuorelainen
sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen piti lyhyen esitelmän Miyazakin urasta ja
vaikutuksesta.
Korkealle
kohonnut innostus animaatioita kohtaan oli niin suurta että ehdottomasti tämä
täytyy järjestää ensi vuonna uudestaan!
RoihuKinon järkkäriryhmä KIITTÄÄ SUURESTI jokaista osallistunutta, yleisöä, apukättä, tukijaa, inspiroijaa ja yhteistyökumppania!
RoihuKinon järkkäriryhmä KIITTÄÄ SUURESTI jokaista osallistunutta, yleisöä, apukättä, tukijaa, inspiroijaa ja yhteistyökumppania!