maanantai 9. huhtikuuta 2012

ROIHUKINON OHJELMA




Roihuvuoren lasten ja nuorten animaatiofestivaali RoihuKino
21.-22.4.2012
Roihuvuoren kirjastolla 
(Roihuvuorentie 2)

Ensimmäistä kertaa järjestettävä roihuvuorelaisten oma festivaali esittää ylpeänä alueen lasten ja nuorten erilaisin tekniikoin toteuttamia animaatioita.

Kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään elokuvateatteriksi muutetussa Roihuvuoren kirjastossa. Lauantaina esitetään alueen lasten ja nuorten tekemien omien animaatioiden kavalkadi sekä tehdään yhteisessä työpajassa graffitianimaatiota. Sunnuntaina esitetään työpajan tuloksena syntynyt animaatio sekä kaksi kuuluisan japanilaisen animaatiomestarin Hayao Miyazakin pitkää merkkiteosta sekä kuullaan esitelmä ohjaajasta.
 
OHJELMA:

LAUANTAI 21.4.2012

Klo 11-14

  • Kaikille avoin graffiti-animaatiotyöpaja
Kirjaston pihalla spraymaalataan ja kuvataan tätä tarkoitusta varten pystytetylle seinälle. Kaikki Roihukinon vieraat ja osallistujat ovat tervetulleita osallistumaan maalaamiseen, ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
Maalauksen etenemistä kuvataan, ja lopulta kuvista syntyy värikäs animaatio, joka esitetään yleisölle sunnuntaina elokuvanäytöksen aluksi. Suojakäsineitä ja hengityssuojia löytyy paikan päältä. Työpajan vetäjänä Juho Hellsten, Helsingin kuvataidekoulu.

Klo 14-16
  • Lasten ja nuorten tekemien animaatioiden esitykset kaksiosaisessa näytöksessä.
(Festivaalille on lähetetty yhteensä 38 teosta, joiden kestot vaihtelevat 11 sekunnista neljään minuuttiin ja joiden tekijät ovat 3-15-vuotiaita.)

  • Kunniakirjojen jako
(Kaikille festivaalin animaatioiden tekijöille jaetaan kunniakirjat RoihuKinon juryn antaman lyhyen ja yksilöidyn palautteen kera.)

  • Vierailuesitys: Tampereen Raholan koulun 2. luokan lasten animaatio , 10 min.
Paras Baltian maiden ja Pohjoismaiden Kids for Kids -elokuva 2009 “Jyrsijäjuttu”. Elokuvassa eläinten kielipoliittinen taistelu saa käänteen linnun muistuttaessa heille erään tosiseikan.

SUNNUNTAI 22.4.2012

Klo 14-15.30
  • Elokuva - Hayao Miyazaki: Totoro (S) 86 min.
”Totoro on Studio Ghiblin tuotannon kallisarvoisin elokuva-aarre. Totoron nostalginen, 30-luvun Japaniin, Showaan sijoittuva luonnonläheinen maailma ja tarina uuteen taloon muuttavista siskoksista sekä viereisessä metsässä elävistä maagisista karvaturreista sisältää useita Miyazakin tuotannon kantavia teemoja.” ( www.totoro.fi )

  • Alkukuvana graffiti-animaatiotyöpajan tuloksena syntynyt animaatio.

Klo 15.30-16
  • Tauko
  • Petri Hiltusen lyhyt alustus Hayao Miyazakista.

Klo 16-18.15
  • Elokuva - Hayao Miyazaki: Prinsessa Mononoke (K-7) 134 min.
”Vakavasti sairas Prinssi Ashitaka on matkalla kauas itään etsimään parannusta villisikajumalan langettamaan kiroukseen, mutta joutuu yllättäen keskelle metsän eläinten ja raudan takomiseen erikoistuneen Tataraban kaupungin välistä sodankäyntiä. Esi-teollinen kaivosyhteisö on vallannut metsää, jota uhkaa kuolema hyväksikäyttäjien kynsissä.
Miyazakin mestariteoksen piirrostyyli on loistokasta, taistelukohtaukset intensiivisiä ja tyynet jaksot huikaisevan kauniita.” ( www.mononoke.fi )
Huom. Elokuvan suhteen on ollut laajemminkin puhetta että suositusikäraja voi joillekin olla  alhainen sen sisältämien voimakkaiden kohtausten vuoksi. RoihuKino pyytää yleisöä huomioimaan asian.

Klo 18.15 


  • Festivaalin päätössanat

Muutokset ohjelmassa mahdollisia.

Molempina päivinä Roihukinon buffetissa popcornia, pillimehua ja kahvia.

RoihuKinon järjestäjät ja jury:

Roihukino – asukasryhmä
Anne Karttunen, Henni Oksman
Juho Hellsten, Petri Hiltunen, Saara Konttinen, Jukka Mantere, Marika Tervahartiala
Urho Paananen, Vilppu Rantanen

Yhteistyössä mukana:
Roihuvuoren kirjasto, Helsingin kuvataidekoulu, Roihuvuori-seura ry, Lähiöprojekti, Roihuvuoren monen polven kasvutila –hanke, Helsingin nuorisoasiainkeskus ja Helsingin kulttuurikeskus.

 
Lisätietoja:
www.roihukino.blogspot.com
roihukino(at)gmail.com